Kuunteletko mieluummin?
Napauta tästä ja kuuntele Substack-sovelluksessa
#89 – ”Nightwood”, Jeff Dillon Fine Artin maalaus
Kun metsäpalot jatkavat leviämistään eri puolilla Kanadaa, palaan yhä uudelleen maalaukseeni Nightwood. Maalasin sen vuosia sitten, mutta nyt se tuntuu kantavan erilaista painoa – sellaista, joka juontaa juurensa kaikkeen siihen, mitä eri puolilla maata tapahtuu.
Suhteeni metsään ulottuu aina lapsuuteeni asti. Vietin lukemattomia kesiä metsiä tutkien, puihin kiipeillen, lehtiä käännellen ja katsellen, kuinka valo siivilöityi latvuston läpi. Opin tuntemaan luonnon rytmin. Metsä oli minulle enemmän kuin leikkipaikka: se oli ihmetyksen, rauhan ja tarkoituksen paikka. Rakkaus metsään kulki mukanani aikuisuuteen ja johti lopulta puutarhatalouden opiskeluun, jossa syvensin ymmärrystäni ekosysteemien toiminnasta ja siitä, miksi metsillä on niin syvällinen merkitys.
Vielä nykyäänkin kasvit täyttävät ateljeeni, ja puita esiintyy lähes jokaisessa maalaamassani teoksessa. Niistä on tullut osa tapaani käsitellä taidettani. Mutta metsien palamisen seuraaminen – kokonaisten alueiden peittyminen savuun, perheiden joutuminen evakkoon, luonnonvaraisten eläinten joutuminen uhatuiksi ja palomiesten kaiken vaarantaminen jäljelle jääneen suojelemiseksi – särkee sydäntä. Samalla se muistuttaa, kuinka hauraaksi tämä tasapaino on käynyt.
Tarkoittamani tasapaino ei ole vain ekologinen, vaan yhtä aikaa myös emotionaalinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen. Olemme pitkään luottaneet siihen, että luonto toipuu, metsät paranevat ja vuodenajat kuluvat kuten aina ennenkin. Mutta nämä palot ovat aiempaa rajumpia, nopeampia ja aikaisempia. Maaperällä ei ole aikaa palautua. Luonnonvaraiset eläimet eivät aina pysty sopeutumaan. Ihmisten suojelemiseksi rakennetut järjestelmät joutuvat joka vuosi yhä kovemmalle koetukselle.
Se, mitä todistamme, ei ole vain luontoa tekemässä sitä, mitä se on aina tehnyt, vaan luontoa paineen alla. Liian vähän sadetta. Liikaa lämpöä. Kuivuva maa, joka pitää kiinni kaikesta minkä pystyy. Ja kaikki tämä tapahtuu mittakaavassa, jota on yhä vaikeampi olla huomioimatta.
Maalasin Nightwoodin tietäen, että tulella on pitkään ollut oma osansa luonnon kiertokulussa. Oikeissa olosuhteissa se uudistaa maata, avaa käpyjä, raivaa aluskasvillisuutta ja tekee tilaa uudelle elämälle. Mutta se, mitä nyt näemme, tuntuu erilaiselta. Se on erilaista. Nämä palot kertovat syvemmästä epätasapainosta, jonka useimmat meistä tunnistavat. Ilmastosta, joka muuttuu. Kasvavasta kiireellisyydestä. Ja kasvavasta hinnasta niille, jotka elävät lähimpänä maata.
Tämä maalaus on tapani todistaa tapahtunutta. Ei julkilausumana, vaan tunteen tallenteena. Tapana tunnustaa niiden ihmisten kokemukset, jotka elävät tämän keskellä, sekä sen syvän emotionaalisen taakan, joka syntyy, kun katsoo jonkin rakastamansa kamppailevan selviytyäkseen.
Jos tämä on vaikuttanut sinuun, tiedä, että ajattelen sinua. Ja jos olet minun tavallani viettänyt elämäsi metsien ja niiden kauneuden ja sitkeyden lumoissa, toivon, että Nightwood tarjoaa sinulle hetken pysähtyä, muistella ja antaa tilaa kaikelle sille, jonka keskellä me kaikki juuri nyt elämme.
Ja kaiken tämän keskelläkin uskon yhä meihin – kykyymme kokoontua yhteen silloin, kun sillä on eniten merkitystä. Kriisien aikana juuri tavalliset ihmiset osoittavat usein, miltä toivo todella näyttää. Naapurit auttavat naapureita, yhteisöt nousevat tukemaan toisiaan, ja hiljaisen rohkeuden teot muistuttavat, ettemme ole yksin. Näissä yhteisissä välittämisen ja sitkeyden hetkissä tie eteenpäin alkaa hahmottua. Uskon, että voimme parantaa Maan yhdessä.
Jeff
