Kuunteletko mieluummin?
Napauta tästä toistaaksesi sen Substack-sovelluksessa
Yksi asia, jonka olen aina huomannut luonnossa, on se, ettei mikään pysy pitkään paikallaan. Puut liikkuvat tuulessa. Valo kulkee kallion yli. Vesi muovaa itseään hetki hetkeltä. Seisonpa rannalla tai kuljen metsässä, katseeni liikkuu jatkuvasti. Kiinnitän huomiota tuohon jatkuvaan liikkeeseen, ja juuri sitä yritän tuoda maalauksiini.
#291 – ”Everlasting Bond”, 24” x 24″, Jeff Dillonin alkuperäinen maalaus
Studiossa rakennan jokaisen sommitelman niin, että katse jatkaa kulkuaan. Muodot johdattavat toistensa luo. Reunat kaartuvat. Väri liikkuu kankaalla tavalla, joka jäljittelee luonnon tapahtumien etenemistä. Käytän aikaa sommittelun säätämiseen, kunnes siinä on rytmiä. Jotakin tasapainoista mutta elävää. Tarkoitus ei ole luoda täydellistä näkymää. Tarkoitus on luoda virtausta. Siinä vaiheessa maalaus alkaa saada oman elämänsä. Kun aistin sen, löydän keskittymiseni ja jatkan kirkkaammin ajatuksin. Häly vaimenee. Maalaan hiljaisuudessa tuntikausia, päiviä tai viikkoja, joskus huomaamatta, kuinka paljon aikaa on kulunut.
En maalaa tiettyjen muistojen pohjalta. Tavoittelen sellaista keskittymistä, jonka saavutan ollessani ulkona ja täysin läsnä. Se on rauhallista tietoisuutta, jota tuntee hidastaessaan tahtia ja alkaessaan huomata, miten kaikki liittyy toisiinsa. Tuon yhteyden – sen, miten valo, maa ja liike liittyvät toisiinsa – yritän tuoda teoksiini. Kyse on vähemmän aiheesta ja enemmän osien välillä liikkuvasta energiasta.
Useimmat maalaukset saavuttavat vaiheen, jossa mikään ei tunnu toimivan. Muodot tuntuvat vääriltä, värit kilpailevat toistensa kanssa sen sijaan, että täydentäisivät niitä, ja kokonaisuus alkaa tuntua levottomalta. Säädän jatkuvasti viivoja, siirrän tasapainoa ja lisään kerroksia, kunnes sommitelma alkaa löytää muotonsa. Tuo keskivaihe on aina epävarmin. Silloin epäily hiipii mukaan, ja se voi olla turhauttavaa. Olen kuitenkin oppinut olemaan pysähtymättä siihen. Saatan jokaisen aloittamani teoksen loppuun, vaikka en olisi varma, mihin se on menossa. Lähes aina valmistumisen tunne ilmaantuu vasta lopussa. Silloin näen viimein, mitä kohti maalaus on koko ajan pyrkinyt.
#279 – ”Weathering Life’s Storms”, 20″ x 40″, Jeff Dillonin alkuperäinen maalaus
Kun aloitin maalaamisen, käytin mustia viivoja kaiken määrittelemiseen. Se auttoi minua ymmärtämään rakennetta ja tilaa. Se oli tapa pilkkoa asioita osiin ja rakentaa ne uudelleen. Ajan myötä tämä muuttui. Nyt viivatyö sulautuu maalaukseen tai vetäytyy kokonaan taka-alalle sen mukaan, mitä teos tarvitsee. Joskus viivat ovat voimakkaita ja harkittuja. Toisinaan ne katoavat täysin ja korvautuvat sävyjen tai tekstuurin muutoksilla. Annan maalauksen ohjata tätä päätöstä.
Siirryttyäni kokopäiväiseksi taiteilijaksi kolme vuotta sitten minulla on ollut tilaa tehdä kerroksellisempia ja harkitumpia teoksia. Tahti ei ole kiihtynyt, mutta syvyys on lisääntynyt. Työskentelen suurempien kankaiden parissa, rakennan monimutkaisempia sommitelmia ja käytän enemmän aikaa kunkin idean kehittämiseen. Studiossa vietetty aika on muovannut tapaa, jolla tyylini on kehittynyt. Kyse ei ole suuremman määrän tuottamisesta, vaan jokaisen teoksen lähestymisestä keskittyneemmin ja määrätietoisemmin. Annan työn edetä omassa tahdissaan, ja tämä tila on tehnyt maalauksista vahvempia.
Kun ihmiset seisovat teosteni edessä, toivon heidän tuntevan saman rauhallisen keskittymisen, jonka koen luonnossa. Haluan heidän aistivan liikkeen ja kaikkien elementtien välisen yhteyden. Kyse ei ole vain puista, kivistä ja taivaista. Kyse on siitä, miten ne kaikki liittyvät toisiinsa, miten ne nojautuvat toisiaan vasten ja liikkuvat yhtenä. Se on minulle kaikkein tärkeintä. Kun katsoja kertoo tuntevansa olleensa siellä, vaikka ei olisi koskaan käynytkään, tiedän maalauksen tehneen tehtävänsä.
Maalaamisessa ei ole ennalta määrättyä polkua. Selkeänä alkava idea voi muuttua puolivälissä. Jotkin päätökset tuntuvat heti oikeilta. Toiset vaativat aikaa. Työstän jotakin kohtaa yhä uudelleen, kunnes se asettuu kunnolla osaksi sommitelmaa. Tämä edestakainen liike kuuluu prosessiin. Työ muuttuu edetessäni, ja minä muutan suuntaani sen mukana. Olen oppinut olemaan odottamatta, että kaikki etenisi suoraviivaisesti.
#196 – ”Grounding”, 30″ x 60″, Jeff Dillonin alkuperäinen maalaus
Jokainen maalaus tuo mukanaan oman ratkaistavien ongelmien kokonaisuutensa. Miten muodot liittyvät toisiinsa? Toimiiko liike? Säilyykö energia koko kankaan laajuudella? Tällaisia kysymyksiä huomaan esittäväni itselleni usein vasta syvällä prosessin keskellä. Teoksen valmistuminen ei tarkoita, että kaikki olisi sidottu siististi yhteen. Se tarkoittaa vain, että olen vienyt sen niin pitkälle kuin mahdollista.
Juuri ongelmien selvittäminen, työn muokkaaminen, siihen vastaaminen ja sen seuraaminen kohti tuntematonta pitää tämän työn kiinnostavana. En maalaa toistaakseni jotakin jo tekemääni. Maalaan saadakseni selville, mikä kussakin uudessa sommitelmassa on mahdollista.
~Jeff
