Kuunteletko mieluummin?
Napauta tästä ja kuuntele se Substack-sovelluksessa
Jokaisen maalaussession lopussa pysähdyn. Astun taaksepäin, en vain tarkistaakseni mittasuhteita tai sommittelua, vaan tunnustellakseni, mitä teos kertoo minulle takaisin. Useimpina päivinä käyn hiljaa läpi, mikä vielä vaatii huomiotani. Ehkä tasapaino on hieman pielessä tai jotakin väriä täytyy pehmentää, syventää tai tuoda etualalle. Joskus kyse on vain tunteesta, ettei jokin maalauksessa ole vielä aivan asettunut paikoilleen. Teen tätä joka päivä, kunnes muutosten lista alkaa lyhentyä. Jossain vaiheessa huomaan, etteivät tekemäni korjaukset enää oikeastaan paranna mitään. Ne vain pitävät siveltimen liikkeessä.
Silloin tiedän olevani lähellä.
#286 – Sään kuluttama, mutta murtumaton, Jeff Dillonin alkuperäisteos
En yleensä nimeä maalausta ennen aivan loppua. Jos teen sen liian aikaisin, tuntuu kuin pakottaisin lopun johonkin, joka on vielä muotoutumassa. Koko prosessin ajan olen usein kriittinen tekemääni kohtaan – en repiäkseni sitä alas, vaan pysyäkseni rehellisenä itselleni. Tällainen ajattelutapa auttaa minua jatkamaan oppimista. Jokainen maalaus opettaa minulle jotakin, vaikka se ei valmistuisikaan sellaisena kuin alun perin kuvittelin. Se on yksi syy, joka saa minut palaamaan työn ääreen joka päivä.
Jotkut maalarit puhuvat teoksen ylikäsittelyn riskistä, mutta se ei ole ollut oma kokemukseni. Monesti olen ajatellut maalauksen olevan valmis, mutta jatkanut silti. Ylimääräiset tunnit tai päivät ovat usein tuoneet esiin jotakin odottamatonta, joskus jopa lempikohtani. Olen lähes aina iloinen siitä, etten lopettanut liian aikaisin.
Uran alkupuolella työskentelin nopeammin. Halusin innokkaasti saada teoksen valmiiksi ja siirtyä seuraavaan ideaan. Aina oli jotakin uutta, jota halusin tutkia, ja tunsin jatkuvaa tarvetta jatkaa luomista. Nyt käytän jokaiseen maalaukseen enemmän aikaa. Muistutan itseäni, että minulla on koko elämä aikaa maalata. Työstä on tullut monimutkaisempaa, ja mittakaava on usein suurempi. En ehkä saa vuoden aikana yhtä montaa teosta valmiiksi. Se ei tarkoita, että olisin välittänyt aiemmista teoksista vähemmän. Olen yksinkertaisesti oppinut ajan myötä enemmän ja kehittänyt suuremman kärsivällisyyden. Nyt valmistuvat maalaukset heijastavat tätä kasvua.
Joskus saavun pisteeseen, jossa työstämäni ideat alkavat kasvaa suuremmiksi kuin mitä maalaus pystyy kantamaan. Vaikka voisin vielä lisätä tai viimeistellä jotakin, tiedän, että on aika siirtyä eteenpäin. Kyse ei ole luovuttamisesta, vaan sen tunnistamisesta, että seuraava maalaus saattaa olla oikea paikka tutkia näitä suurempia ajatuksia. Joitakin teoksia olisi voinut viedä pidemmälle, mutta päätän kuljettaa liikevoiman ja opit mukanani eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse ratkaista yhdellä kankaalla.
Yleensä aloitan havainnon kaukaisimmasta pisteestä ja rakennan taustan ennen kuin siirryn etualalle. Kun värit ja muodot alkavat liittyä toisiinsa, maalaus alkaa löytää rytminsä. Jotkin teokset kokoontuvat yhteen sujuvammin kuin toiset ja virtaavat luonnollisesti vaiheesta toiseen. Silti pysyn kriittisenä koko prosessin ajan. Tasainen paine auttaa minua keskittymään ja kehittymään jatkuvasti. Näin yksinkertaisesti työskentelen.
Tietyt maalaukset ovat haastaneet minut tavalla, joka saa niistä luopumisen tuntumaan vähemmän työn päästämiseltä käsistä ja enemmän astumiselta syrjään jonkin sellaisen ääreltä, jonka voittamiseksi olen tehnyt kovasti töitä. Kyse ei ole omistamisesta. Kyse on siitä, mitä olen joutunut käymään läpi saadakseni ne valmiiksi. Ne kantavat mukanaan kamppailun ja läpimurron kokemusta, ja joskus siitä on vaikea luopua. Mutta muistutan itseäni jatkamaan maalaamista. Se on ainoa tapa jatkaa kasvamista.
En tavoittele täydellisyyttä enkä yritä maalata maailmaa täsmälleen sellaisena kuin se näyttää. Tavoittelen tunnetta – elämää liikkeen, valon ja värin kautta ilmaistuna. Etäältä haluan maalauksen tuntuvan vakaalta ja uskottavalta. Mutta kun sitä lähestyy, kuva väistyy eleen, tekstuurin ja abstraktion tieltä. Näin minä näen maailman. Kaukaa näkyvä puu on yksi muoto, mutta läheltä se muuttuu kaarnan, varjon ja yksityiskohtien kerrostumiksi. Illuusio perustuu kontrastiin ja siihen, että luotan katsojan tuovan oman havaintonsa osaksi kokemusta.
Vielä maalauksen valmistuttuakin kestää usein jonkin aikaa, ennen kuin pystyn näkemään sen selkeästi. Joskus vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua ymmärrän, mitä teos todella sisältää. Kun olen liian lähellä työtä, keskityn siihen, mikä olisi voinut olla paremmin, enkä siihen, mikä toimii.
Kun joku katsoo valmista maalaustani, haluan sen tuntuvan elävältä – ei vain kankaalla liikkuvien muotojen vuoksi, vaan myös siksi, että aika muuttuu jatkuvasti. Haluan sen herättävän tunteen maailmasta, joka oli olemassa ennen meitä ja joka tulee olemaan olemassa meidän jälkeemme. Kanadalainen maisema muuttuu aina. Vaikka se näyttäisi pysähtyneeltä, taivaalla, vedessä ja maassa on liikettä. Toivon katsojan silmän jatkavan tutkimista ja kiinnittyvän johonkin, mitä hän ei ensimmäisellä kerralla huomannut.
Kun olen allekirjoittanut maalauksen, se on valmis. En koskaan palaa korjailemaan tai maalaamaan sitä uudelleen. Se on lopullinen päätös. Hyvä tai huono, otan opikseni ja aloitan jotakin uutta. Joskus vaihdan aihetta kokonaan vaihtelun vuoksi. Toisinaan pysyn saman teeman parissa, koska koen, että minulla on vielä jotakin sanottavaa.
Joka tapauksessa jatkan. Se on rytmi, johon luotan.
~Jeff
