Kuunteletko mieluummin?
Napauta tästä ja kuuntele se Substack-sovelluksessa
Minulta on kysytty, miksi en maalaa nopeammin. Joskus kysymys esitetään ohimennen. Toisinaan se liittyy kysyntään, gallerianäyttelyihin tai siihen vauhtiin, joka syntyy, kun julkaisen jotain uutta. Rehellinen vastaus on monikerroksinen.
Haluan maalata niin monia ideoita, etten todennäköisesti koskaan ehdi toteuttaa niitä kaikkia. Mutta haluan, että niillä on merkitystä. Haluan voida katsoa taaksepäin ja olla ylpeä siitä, mitä olen tehnyt – en vain siitä, kuinka monta työtä olen saanut valmiiksi.
Nopeus ei ole koskaan ollut tavoitteeni. Jos jotain, olen kulkenut päinvastaiseen suuntaan: enemmän yksityiskohtia, enemmän tarkoituksellisuutta. Opin jatkuvasti uutta ja yritän tuoda nuo opit osaksi työtäni sen sijaan, että kiirehtisin niiden ohi. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta en tavoittele realismia. Se ei ole pointti. Yritän tavoittaa jotain tunnepitoisempaa ja virtaavampaa. Se on kuin olisi luonnossa. Silmät eivät voi levätä. Kaikki liikkuu, jopa hiljaisuudessa. Luonto on ehdottomasti järjestäytyneen kaaoksen mestari, ja minä yritän vain seurata sen esimerkkiä.
Muutto uuteen studiooni tuntui uudelle alulle. En halunnut vain lisää tilaa maalaamiseen. Halusin lisää tilaa ajattelulle. Niinpä hidastin kaikkea. Aloin työskennellä suurempien kankaiden ja monikerroksisempien ideoiden parissa. Se on johtanut harvempiin maalauksiin, mutta valmiit työt tuntuvat henkilökohtaisemmilta ja eheämmiltä kuin koskaan.
Ajattelen joskus varhaisia töitäni ja toivon, että minulla olisi silloin ollut se taito, joka minulla on nyt. Mutta nuo työt olivat tärkeitä. Ne toivat minut tähän. Jokainen siveltimenveto opetti minulle jotain, mitä minun piti oppia.
On myös paineita. Kun uusi maalaus koskettaa ihmisiä, he ottavat usein yhteyttä ja kertovat voimakkaita tarinoita. He kertovat, mitä teos merkitsi heille, kuinka se muistutti heitä jostakusta tai toi mieleen jonkin muiston. Haluan tarjota sitä enemmän. Tunnen sen, kun uuden työn julkaisemisesta kuluu pitkä aika. Mutta tiedän myös tämän: nopeassa ja meluisassa maailmassa rehellisellä työllä on edelleen merkitystä. Huolella tehdyllä aidolla työllä on edelleen merkitystä. Ehkä nyt enemmän kuin koskaan.
En nopeuta tahtiani vastatakseni kysyntään. Se on totuus. Ja kyllä, se tarkoittaa, etten aina pysty vastaamaan gallerioiden tai keräilijöiden tarpeisiin. Mutta olen ollut onnekas. Tämä maailma on useimmiten ollut minulle ystävällinen ja kärsivällinen. Toivon, että ajan myötä työni muodostavat jotain kestävää. Että ne kertovat täällä olleen jonkun, joka todella rakasti maata, taivaita ja puita ja yritti kunnioittaa niitä.
Nämä maalaukset ovat jälkeeni jäävät sormenjäljet.
Minulle menestys ei ole numeroista kiinni. Se on siinä, mitä työ merkitsee ihmisille. Kun joku jakaa muiston tai tunteen, jonka maalaus hänessä herättää, se jää mieleeni. Aloitin maalaamisen elämäni vaikeana aikana, jolloin tuntui kuin kaikki olisi hajoamassa. Se auttoi minua selviämään siitä. Ja jos työni on tarjonnut samaa myös muille, olen siitä kiitollinen.
On tärkeää olla ylpeä siitä, mitä tekee. Ja vaikka nopeudella on merkitystä joissakin ammateissa, en usko, että taide kuuluu niihin – tai että sen pitäisi kuulua. Olipa kyse maalaamisesta, kirjoittamisesta, tanssista, kuvanveistosta, musiikista, arkkitehtuurista, runoudesta tai teatterista. Se, mikä kestää, ei synny koskaan kiireessä. Suurin osa siitä, mitä yhä pidämme pyhänä, vei syntyäkseen vuosia tai jopa kokonaisia elinaikoja.
Ja ehkä siinä onkin pointti.
— Jeff
